|
|
![]() |
elokuvauutinen |
|
SUOMALAISEN ELOKUVAN KULTTUURIVIENTI LUKUINA VUONNA 2009 |
|
|
Suomen elokuvasäätiön kulttuuriviennin piirissä olevia elokuvia valittiin vuoden 2009 aikana yhteensä 689 kertaa kansainvälisen elokuvafestivaalin tai muun tapahtuman ohjelmistoon. Näistä pitkien fiktioelokuvien osuus oli 353 kappaletta (200 eri festivaalia tai muuta tapahtumaa) ja lyhyt- ja dokumenttielokuvien osuus 336 kappaletta (172 eri festivaalia tai muuta tapahtumaa). Virallisia elokuvafestivaaleja tapahtumista oli 75,5 %, muita esityspaikkoja olivat muun muassa ns. EU-festivaalit, yleisemmät taidefestivaalit, instituuttien ja museoiden esityssarjat jne. 63 % festivaaleista ja tapahtumista oli Euroopassa, 16 % Pohjois-Amerikassa, 10 % Aasiassa, 5 % Latinalaisessa Amerikassa, 3 % Venäjällä ja loput muualla maailmassa. Vähintään 20 festivaalille päässeitä elokuvia oli vuonna 2009 yhteensä kahdeksan kappaletta. Eniten festivaaleja kiersi AJ Annilan fantasiaelokuva Sauna (yhteensä 37 festivaalia ja tapahtumaa), toiseksi eniten John Websterin ekologinen dokumenttielokuva Katastrofin aineksia (30), kolmanneksi eniten Kaisa Rastimon perhe-elokuva Myrsky (26) ja neljänneksi eniten Dome Karukosken draamaelokuva Kielletty hedelmä (25). Viidennen sijan (24 festivaalia) jakavat Hannes Vartiaisen ja Pekka Veikkolaisen lyhyt dokumenttielokuva Hanasaari A, Miika Soinin esikoispitkä Thomas sekä Dome Karukosken nuorisokotikuvaus Tummien perhosten koti. Yhteensä 20 festivaalilla ehti jo vuoden 2009 puolella kiertää Klaus Härön Jussi-palkintojakin kahminut Postia pappi Jaakobille. Kansainvälisiä palkintoja suomalaisille elokuville myönnettiin vuoden 2009 aikana yhteensä 60. Eniten palkintoja keräsivät Dome Karukosken Kielletty hedelmä ja Klaus Härön Postia pappi Jaakobille (kummallekin kuusi palkintoa vuonna 2009). Viisi palkintoa vuoden aikana keräsivät Kaisa Rastimon Myrsky, Miika Soinin Thomas ja Dome Karukosken Tummien perhosten koti. Neljä kansainvälistä palkintoa voittivat sekä Iris Olssonin lyhyt dokumenttielokuva Between Dreams että John Websterin Katastrofin aineksia. Lähde: SES |
|
| Takaisin edelliselle sivulle | |