 Samae Koskisen eläkepäivät ovat taatut. On helppo kuvitella, että radiokanavat soittavat vielä vuosienkin päästä mielellään aina perjantaisin kappaletta, jossa lauletaan "perjantai, nyt on jälleen perjantai". Musiikkibisnes on yksinkertaista, rakas Watson. Jos Koskisen Elossa -albumia haluaisi tutkailla silkassa kyynisessä valossa, voisi pöydälle nostaa häikäilemättömän suoria lainauksia niin Led Zeppeliniltä, kuin CCR:ltäkin. Mutta kuka muka voi oikeasti suhtautua kyynisesti Samae Koskiseen? Miehen persoonallisen pehmeää ääntä on harvinaisen miellyttävää kuunnella.
Levyn pääpaino on jälleen 60-70-lukumaisella pop-rokilla, kuten parin vuoden takaisella erinomaisella Vol. 1 -levyllä jo saatiin kuulla. Joukkoon on eksynyt myös yksi elektropop-ralli, "Saa haluta", joka jääkin joukosta hieman orvoksi. Soundimaailma on pelkästään hyvässä mielessä rapainen. Meininki tuntuu kovasti piristyneen edellisen albumin hieman apean alakuloisesta tunnelmasta. Vaikka Koskinen tuli tunnetuksi nimenomaan melankolisen musiikin esittäjänä, sopii tällainen, välillä jopa naiviksi äityvä positiivinen materiaali Samaen suuhun ihan yhtälailla. Albumi kertoo kokonaisuutena kuulijalleen tarinan, joka ei ole lopulta niinkään onnellinen, vaan pikemminkin traaginen. Kauko Röyhkän kanssa yhteistyössä kirjoitetut tekstit ovat erittäin tarttuvia ja koskettavia.
Samae Koskisen edellistä levyä suitsutettiin jokseenkin poikkeuksetta. Miehen luotsaaman Sister Flo -yhtyeen albumeita on niin ikään kehuttu lievästi sanottuna vuolaasti. Uskaltaisin väittää, että myös Elossa -albumi saa ja ansaitsee kiitosta osakseen. Vaikka vuosi on vasta alussa, kyseessä on ehdottomasti tämän vuoden suomenkielisten levyjen vankkaa kärkiainesta.
Jarkko Rotstén for smackthejack.net
Photo's copyright by KHY Suomen Musiikki Oy, 2009
|
