 Näyttelijäopiskelija Olavi Uusivirta ei ole uusi Olavi Virta mutta aika monipuolinen taiteilija ja jänskä jehu vääntämään muzakkia yhtäkaikki. Vasta 24-vuotias Olavi on ehtinyt heilua jo vaikka missä ja saanut nyt aikaan kolmannen studiolevynsä Minä Olen Hullu. Hullua moinen tahti onkin, sillä kuulemma kaikki TEAKista vapaaksi jääneet tunnit viimeisen kahden vuoden ajalta Olavi on vääntänyt levyään antaumuksella. Nuorna sitä jaksaa, sillä kuten mies itse lyyrikoi ”ei nuorena tarvitse nukkua, eihän?” No ei.
Jossain haastattelussa Uusivirta totesi, että hänen tyylinsä tehdä musiikkia on varastaa sieltä ja täältä ja nyt kuulkaa, tämä kuuluu ja näkyy melkeinpä räikeällä tavalla. Pelkästään musiikillisesti ajateltuna Uusivirta on ottanut, ei vain vaikutteita, vaan kokonaisia lainoja ainakin PMMP:ltä, Sigiltä, Leevi and the Leavingsiltä, Agentsilta, Kirkalta, HIMiltä, Zen Cafelta, Ultramariinilta, Retropopilta, Hectorilta ja luoja ties keiltä ulkomaan eläviltä. Ja sitten on vielä sanoitusosasto, joissa vilkkuu niin paljon otteita eri teoksista, että huhhuijaa. Ennen kuin mies kuitenkaan tuodaan oikeuden eteen tuomittavaksi, kerrottakoon hänen puolustuksekseen, että hän osaa näistä aineksista luoda kuitenkin oman kuuloisensa Uusivirta-sopan. Tämä on hänen hyväksi havaittu tyylinsä ja turha siitä on urputtaa, sillä lopputulos kuitenkin on ovelasti toimiva kokonaisuus.
Erikseen on tässä yhteydessä vielä mainittava Uusivirran pakkomielle Eino Leinoon, sillä taitaapa hänen jokaisella levyllään olla jokin Leino-viittaus, nyt sellainen on levyn avaava Löysäläisen Laulu. Kappale on hieno eikä vie upean runoilijan samannimiseltä teokselta mitään pois. Tosin kertosäkeen Join Me- soinnittelusta voisi Ville Valolla olla sanottavaa…
Vaikka Uusivirta sortuukin välistä hakemaan persoonallisuutta kikkailun kautta, on hänen pelastuksensa monipuolisuus ja näyttelijälle ominainen tulkinnan vahvuus. Olavin äänirekisteri on vahva ja laaja ja sitä käytetäänkin siekailematta aina alamurinasta komeisiin kiekunoihin. Melodioissa on kivoja koukkuja ja kiemuroita ja Uusivirta ikään kuin ui omiin kappaleisiinsa sisään vaivattomasti ja vailla tuskaa vaikka tyylilajit levyn sisällä vaihtelevat raskaammasta ryskeestä ehdan rokettirollin kautta syntikkavaikutteiseen poppiin. Vaikka levyn taso pakostakin hieman ailahtelee, ei se silti sorru aivan luokattomaksi missään vaiheessa, siitä kiitos mielikuvituksellisille laulurakenteille ja laulun intensiteetille.
Kaksi pahaa mokaa levyyn mahtuu, heti alkumetreille. Ensimmäinen on levyn nimibiisin jopa pelottava yhdentekevyys, kappaleen poisjättäminen olisi palvellut kokonaisuutta paremmin kuin hyvin, levyn nimihän olisi silti voinut pysyä samana. Eniten kirvelee kuitenkin se, että levyn ehdottomasti kaamein kappale, Salmisaaren Salome, on vahingossa eksynyt ensimmäiseksi sinkkulohkaisuksi ja sitä kautta tietysti radioiden tehorotaatioon. Se ei toimi ollenkaan, se on soittoa myöten vastenmielinen hakkaus. Se myös eroaa muusta levyn materiaalista aivan totaalisesti, joten halusiko levy-ytiö tarkoituksella antaa Uusivirran levystä tällaisen harhaanjohtavan ennakkomaistiaisen? Onneksi heti seuraava Sunnuntailapsi siivoaa korvat moisesta sotkusta leppoisalla melodisuudellaan. Huomenna Hän Tulee kulkee kuin kevätpuro ennen muuttumista jylhän komeaksi koskeksi mutta Tyhjiä Sanoja jää taas tyhjäksi ja samantekeväksi.
Komeaa dramaturgista silmää osoittaa laittaa levyn loppuun kolme komeaa slovaria. Ne eivät varsinaisesti ole toinen toistaan komeampia, kuolemattomia teoksia mutta kauniita ja vastustamattoman sävelrikkaita kylläkin. Synnyin Tappamaan rauhoittaa kivasti kiireen pois kohkauksen keskeltä ja antaa oivan näytteen Uusivirran sävellystaidoista. Kappale myös toimii mukavana siltana kohti rauhallisen autuasta loppuhuipennusta. Erikoinen mutta luova ratkaisu päättää kiitettävän ideapitoinen levy.
Renek for smackthejack.net
Photos copyright by Universal Music Oy, 2008
|
