 Silhuetti? Nimen perusteella tästä tulee mieleen jonkinlainen Rajattoman ja Forkin jäljissä kulkeva a cappella- yhtye mutta eipä ei. Tampereelta ponnistavaa poppistahan tämä pumppu tarjoaa. Mikään mahdottoman helppo manserock-pala tämä ei kuitenkaan ole. EP:n alussa Lumottu Rajuilma vetää jo kättelyssä luulot pois. Monen kuuntelun jälkeen kappaleesta kuoriutuu hyvin laulettu pop-proge-biisi, johon Katariina Kuuselan pianot tuovat hienon mausteen. Hyvältä kuulostavan kappaleen tyylirikko on lyriikassa korviin ottava ’Helvetti’- sana mutta juuri tällaista pinnan rikkomista on hyväkin harrastaa ja pitää huolta siitä, että kuulijoilla on korvat höröllä. Pahanilmanlintu tiputtaa pikkulevyn tasoa, sillä biisi on jo ihan liian kikkaileva ja laulukin on miksattu huonosti. Liisa Akimoffin synkempi tuotanto tästä tulee etsimättä mieleen. Varsinainen hittisiivu onkin sitten jätetty viimeiseksi, sillä Outo Pikkumies on erityisesti A-osan ja hooter-riffin osalta tarttuvaa kamaa. Kertsi ei aivan pysty nostamaan kappaletta ylemmälle tasolle mutta kyllä sitäkin hoilaavansa huomaa hetken vierähdettyä. Kappaleen introsta tulee mieleen purkkapoppis ja erityisesti taannoinen Super-yhtye.
Laulaja Janette Sevón on Silhuetin kantava voima ja biisintekijä. Huonoa laulajaa ei tämä jo viisi vuotta kasassa ollut yhtye keulilleen olekaan saanut. Alussa Sevónin äänestä tulee liikaa mieleen Essi Wuorela, eli Rajaton-vertauksesta ei vieläkään päästä eroon, mutta pikkuhiljaa hänen oma soundinsa alkaa tulla yhä vahvempana ja vahvempana esiin ja lumota kuulijan. Sevónin laulutyyli on vahva sekä itsetuntoinen ja se sisältää paljon ilmaisuvoimaa vaikkakin joissain kohtaa se tuntuu kyllä häiritsevän kireältäkin. Kun Sevónia tukee hyvin soittava yhtye, jossa on aavistus heviä, kourallinen discoa ja paljon suomipoppia, tulee kokonaisuudesta ihan vaikuttavan kuuloinen. Jo mainitut koskettimet ovat isommassa roolissa kuin monessa vastaavassa yhtyeessä ja se tuo kivaa väriä kappaleisiin.
Ainakin tämän EP:n perusteella Silhuetti operoi samoilla apajilla vaikkapa Stella-yhtyeen kanssa ja isoin syy siihen, että Silhuetin kappaleet eivät vielä tuki radiokanavien soittolistoja lie se, että kertosäkeet ovat kovin mutkaisia ja sovitukset keskenään samantyyppisiä. Sevón tarvitsisi säveltäjän ahaa-elämyksen, jolla pääsisi kohti hieman suoraviivaisempaa melodiankuljetusta. A-osat ovat lähes poikkeuksetta kunnossa mutta kertsit kikkailevat vähän liikaa ja kuulijaa alkaa puuduttaa, koska odotus laulun kulkemisesta toiseen suuntaan oli olemassa. Mutta toisaalta taas: Tarvitseeko kaikkia miellyttää jos homma tuntuu toimivan näinkin? Kunhan vaan vaikeista biiseistä ei sinällään tule itseisarvoa, sillä silloin saattaa hakotie olla läsnä melko isosti.
EP:ltä löytyy kappaleiden lisäksi myös musiikkivideo Outo Pikkumies- kappaleeseen ja se tuo yhtyettä ihan hyvin esiin vaikka siinä onkin ajatuksia selvästi ollut enemmän kuin aikaa leikata niitä 5 minuuttiin. Yhtyettä olisi toki voinut katsoa enemmänkin mutta lyhyenkin pätkän perusteella voisi arvata, että live-esiintyminen on kunnossa ja ainakin laulusolistin kaikkensa antavan oloinen liikehdintä lupaa hyvää.
Renek for smackthejack.net
Photos copyright by Milena Tähkäaho, 2007
|
