Viime vuosina Disney-yhtiö on innostunut aivan uudenlaisesta aluevaltauksesta, nimittäin musikaaleista. He ovat ryhtyneet musikaaliammattilaisten kanssa kääntämään menestyselokuvansa Broadway-hiteiksi, jotka vuosi toisensa jälkeen vetävät yleisöä kuin hunaja mehiläisiä. Yksi suurimmista menestyksistä on ollut ”Kaunotar ja hirviö”, jonka ensi-ilta oli keväällä 1994. Nyt kolmentoista vuoden esitysrupeaman jälkeen se joutuu antamaan jo tilaa seuraavalle Disney-musikaalille. Kun musikaali lanseerataan Broadwaylla, niin yleensä samoihin aikoihin julkaistaan myös levyllinen lauluja tuosta esityksestä, joita esittävät kyseisen musikaalin esiintyjät. Eikä ”Kaunotar ja hirviö” tee poikkeusta. Nyt tämä julkaisu on julkaistu uudelleen.
Kun tämä animaatioklassikko oli saatu valmiiksi, valitettava uutinen oli todettava. Sanoituksista vastannut Howard Ashman oli kuollut. Jo tuolloin oli pieniä suunnitelmia kehittää jotain suurempaa juttua, mutta varmoja siitä vielä ei oltu. Pikku hiljaa prosessi lähti liikenteeseen, mutta jotta musikaali toteutuisi, niin lisää lauluja tarvittaisiin. Joten elokuvan musiikista vastannut Alan Menken ryhtyi tuumasta toimeen ja sanoittajaksi pyydettiin Andrew Lloyd Webberin alkupään tuotannon sanoituksista vastannut Tim Rice. Heidän yhteistyöllään syntyi lopullinen kokonaisuus Broadwayta ajatellen.
On heti huomautettava, että kappaleet on sovitettu uudelleen juuri näyttämöä varten ja siksi eräät niistä saattavat kuulostaa toisenlaisilta verrattuna itse elokuvaversioon nähden. Mutta unohdetaan tässä vaiheessa kokonaan tuo elokuva ja keskitytään juuri tähän toiseen versioon. Jos levyn kuuntelee alusta loppuun intensiivisesti ja silmät kiinni, niin voi hyvin kuvitella itsensä katsomoon seuraamaan tämän musikaalin esitystä. Sen verran tehokkaita nämä kappaleet ovat ja jopa Menkenin säveltämät uudet kappaleet kuulostavat hyvin toimivilta kokonaisuutta ajatellen. Rice on sanoituksissa pyrkinyt jatkamaan Ashmanin toimivaa linjaa ja tässä mielessä hän onnistuu siinä hyvin. Joten mikäli olet menossa katsomaan Helsingin kaupunginteatterin versiota tästä musikaalista, niin ehkä parempi että kuuntelet tämän vasta sen jälkeen.
Jukka L. Savolainen for smackthejack.net
Photo's copyright by Walt Disney Records, 1994, 2007 |