 Ystävillämme ison veden tuolla puolen on ilmeisen huono musiikkimaku. Tai ehkä vika on minussa, kun en pysty ymmärtämään miten Keith Urban voi olla genrensä suosituimpia artisteja Jenkkilässä. Tietysti poikabändikantri on jo genrenä hieman kyseenalainen käsite, joka ei henkilökohtaisella tasolla uppoa sitten pätkääkään. Urbanin kolmas albumi "Be Here" on hyvin amerikkalaiseen tyyliin tuotettu täysin hengettömäksi ja mitäänsanomattomaksi pullamössöksi, josta ei jää käteen oikein mitään.
Keithiä voisi luonnehtia miespuoleiseksi Shania Twainiksi pari vuotta sitten. Tosin vaikka en ole myöskään Twainin ylin ystävä, on silti sanottava että Shaniallakin on biiseissään enemmän ideoita. Kyllähän tätä suositella voi, mikäli haluaa kuunnella ylituotettua muka-cowboy-meininkiä, jota kuunnellessa ei tarvitse vaivata ainoatakaan aivosolua. Levyä kuunnellessa voi ihailla levyn kannessa poseeraavaa suhteellisen komeata mieshenkilöä, samalla kun tuo kyseinen könsikäs laulaa hemaisevalla poikabändiäänellään lauluja elämästä.
Makuasioista ei toki sovi kiistellä, kyllä tämä varmasti kohdeyleisöönsä kolahtaa. Maailmassa on kuitenkin olemassa sekä hyvää poppia että hyvää kantria. Näiden kahden genren yhdistelmä ei tällä kertaa yksinkertaisesti toimi.
Jarkko Rotstén for Smackthejack
Photo's Copyright By Capitol Records / EMI 2004 |
