 Ruotsalaisduo The Knife on vääntänyt pilipalipoppiaan jo vuodesta 1999. Bändin musiikki on ollut kohtalaisen paikkaansa hakevaa. Nyt, kun uusi albumi ”Silent Shout” tekee tuloaan, olen päättänyt ottaa selvää, mistä tässä poppareiden ylistämässä bändissä on oikein kyse. Soundillisesti musiikki ei kovinkaan paljon hivele korvia, vään lähinnä herättää ihmetystä ja kysymyksiä. Äänimaailma on hyvin retroilevan oloista konepoppia, joskin siinä on selvästi mukana melko moderneja elementtejä. Kokonaisuutena musiikin kuunteleminen on osittain aivan sairaan rasittavaa, ja taas välillä melko palkitsevaa.
Eniten hermoja raastaa miespuolinen semi-laulanta, joka häiritsee totaalisesti. Esimerkiksi kappaleessa ”We share our mother's health” kyseinen vokaaliosuus vetää maton muutoin kohtalaisen biisin alta, ja jättää jäljelle kammottavan torson. Mielenkiintoisinta antia levyllä on yhdeksäs kappale, ”Forest families”, jonka leijuva usvainen olemus on kuin katsaus oman minänsä väsyneiden aamujen houreiseen kahvittomaan autuuteen. Onneksi tämäkin hieno hetki osataan tappaa sitä seuraavalla kappaleella ”One hit”, jonka rasittavuus on jo todella korkeatasoista ja sopisi jollekin musiikin suurien mokien top-listalle.
The Knife on tavallaan kiinnostava tuttavuus, joka osittain jopa toimii, mutta ei oikein vakuuta eikä lämmitä. ”Silent Shout” kuulostaa melkoisesti samalta, kuin mitä bändi on aikaisemminkin tuottanut, joten fanille se varmaankin kolahtaa. Itselleni ei aivan. Oloni levyn kuunneltuani oli sangen tylsistynyt, enkä olisi millään tahtonut antaa materiaalille uutta mahdollisuutta. Kuitenkin näin tein, enkä mielipidettäni tahtonut muuttaa, sittenkään.
Jari Järvi for smackthejack.net
Photo’s copyright by Rabid Records, 2006
|
