Hieman epävarmoin tuntein ryhdyin kuuntelemaan Broken Flowers -elokuvan
soundtrackia. Kuinka arvostella elokuvamusiikkia näkemättä itse elokuvaa?
Onnekseni kyseessä on sen verran omintakeinen kokoelma musiikkia, että siitä
on helppo kertoa näkemättä mihin se varsinaisesti liittyy. Kyseisen levyn
kuultuani on myönnettävä, että vaikka romanttiset elokuvat eivät yleensä ole
minun kuppini teetä, herätti Broken Flowersin erikoisen hyvällä maulla
toteutettu soundtrack mielenkiintoni nähdä myös kyseinen leffa. Mitään
perinteisiä nyyhkybiisejä ei levyltä löydy, vaan biisilista koostuu melko
tuntemattomien indieartistien materiaalista. Levyn kappaleilla on yksi
yhteinen tekijä. Useimmat niistä lietsovat niin velmua ja vempulaa ilmapiiriä,
että voi melkeinpä nähdä elokuvan silmiensä edessä, tietämättä mitä siinä
oikeasti edes tapahtuu.
Löytyypä levyltä myös perinteisempääkin kutumusiikkia, Marvin Gayen
esittämänä. Kyseinen kultakurkku onkin sitten levyn ainoa artisti, jonka
tunnustan tuntevani nimeltä. Broken Flowers -kokkari kohoaa rohkeudellaan
henkilökohtaisella parhaat soundtrackit-listalla kevyesti viiden kärkeen,
sinne Pulp Fictionin, Jackie Brownin, Lost Highwayn ja Trainspottingin
joukkoon. Jään innolla odottamaan, jahka itse leffa ilmestyy lähipäivinä
elokuvateattereihimme.
Jarkko Rotstén for smackthejack.net
Photo's Copyright By Decca Records 2005
|