Syvänsinisessä meressä eletään Englannissa toisen maailmansodan jälkeisiä noin viittä vuotta. Aateloidun tuomarin, sir Williamin (Simon Russel Beale) vaimo Hester (Rachel Weisz) yrittää itsemurhaa. Käy ilmi, että Williamille ja Hesterille on tullut ero, ja Hester asuu vuokralla yhdessä rakastajansa, sodassa lentäjäsankaroituneen, nyttemmin alkoholisoituneen Freddien (Tom Hiddleston) kanssa. William ei myönnä eroa Hesterille, eikä Freddienkään kanssa ota sujuakseen.

Syvänsininen meri perustuu jo pitkään henkiheittona aikaansa viettäneen Terence Rattiganin näytelmään, eikä käsikirjoittaja ja ohjaaja Terence Davies ole sen kummemmin halunnut/viitsinyt/osannut elokuvansa näytelmällisyyttä peitellä: ihan ollaan kuin näyttämöllä koko ajan. Hämyisän kuvauksen takia tunnelma on liki romanttisennostalginen, mikä vaikutelma on kyllä omituisesti kuin ihan jostain muusta filmistä, tässä nimittäin vain ahdistutaan.

Brittiläisen, liki tamperelaisen, ”ei ny kumminkaan tehrä numeroo tästä” –tyyppisessä melodraamassa kivaa oli vain sota-aikana: tunnettiin edes jotain. Sodan jälkeen palattiin britti-ihanteisiin, tukahduttamaan tunteet. Ikävä kyllä, koko elokuva on tukahtunut kuin päähenkilönsä: suurista tunteista vain puhutaan. Millään ei voi uskoa, että niitä myös tunnettaisiin.

Näyttelijät ovat hyviä, vaikka sodanjälkeinen englanti ei taivu näyttelijöiltä (niin, eikä kai Daviesiltakaan) huumoria herättämättä. Pirullisena raivoava viulunvingutus ei elokuvakokemusta ylevöitä. Sitten kyllä: Weiszin surusilmistä on unet tehty.

Vesa Skaffari for smackthejack

Photo’s Copyright by Atlantic, 2012