Klassisen fantasiakirjailijan, Robert E. Howardin jo 1930-luvulla luoma miekka ja magia –tyyppinen seikkailijahahmo Conan elää, vaikkei niin hyvin voikaan Marcus Nispelin ohjaamassa Conan the Barbarian –elokuvassa. John Milius teki aiheesta ihan pätevän tulkinnan 1982; Nispel pärjäilee huonommin.

Nuoren hormonihirmun ja ylivertaisen miekkailijan (Jason Momoa) isä tapetaan, ja tavalliseen tapaan miehen on tehtävä, mitä miehen on tehtävä: kostettava. Samaan aikaan isän tappaja Khalar Zym (Stephen Lang) suunnittelee suuria velhotyttärensä (Rose McGowan) kanssa: maailma pitäisi valloittaa. Tähän tarvitaan ”puhdasverisen verta”, jota olisi saatavilla eräästä Tamarasta (Rachel Nichols). Conan joutuukin kostohommien lisäksi suojelemaan Tamaraa ja siinä sivussa pelastamaan maailman. Monenmoista seikkailua koetaan.

Conan the Barbarian konttailee kaukana kaiken tolkun tuolla puolen. Koko elokuva on pelkkä sarja erilaisia taisteluita. Jatkuva veren, ravan ja suolenpätkien lennättely käy puuduttavaksi varsin vikkelään, vaikka eräät taistelukohtaukset on koreografioitu ihan tyylikkäästi. Conanin maailman lavastamiseen on satsattu. Itse Conania esittävän Momoan näyttelijäosaamisen ydinalueeseen kuuluu kulmien alta mulkoilu, jo pelkkä irvistely sujuu huonommin. Eipä Conanin roolissa silti paljon näyttelemistä olekaan, kunhan pitää miekan viuhumassa.

Vesa Skaffari for smackthejack

Photo’s Copyright by Lionsgate, 2011