J. J. Abramsin (mm. Lost) ohjaama, 1970-luvun loppuun sijoittuva Super 8 kertoo joukosta nuoria, jotka filmaavat zombie-elokuvaa Super 8 kameralla. Eräs kuvaussessio päättyy rumasti: ohiajava juna törmää autoon ja romuttuu täysin; junasta pakenee outo olento. Pian ohiolaisessa pikkukaupungissa alkaa tapahtua kummia: ihmisiä ja muun muassa autojen moottoreita katoaa. Selviää, että juna on kuljettanut armeijan lastia. Suuri peittelyoperaatio alkaa. Koko tapaus vain on tallentunut nuorten kameralle, ja yrittäessään selvittää tapahtumia hekin joutuvat armeijan vainoamiksi. Olentokin aiheuttaa tuhoa.

Super 8 on E.T. rytinällä, Steven Spielberg onkin toiminut yhtenä tuottajana. Elokuva yhdistelee kokolailla onnistuneesti normidraamaa, kauhua ja sci-fiä, mahtuupa mukaan Romeo ja Julia –tyyppinen rakkaustarinakin. Nuoret näyttelijät ovat mainioita ja erikoistehosteet huippuluokkaa: lienenköhän koskaan nähnyt yhtä tehokasta junaturmaa. Eikä sen tekemiseen ole mitään 3D-systeemeitä tarvittu.

Kriitikkoa kiinnosti ja huvittikin se, että Super 8 tekee tavallaan kritiikin itsestään ja laajemminkin elokuvasta sieltä !970-luvulta nykypäivään. Zombie-elokuvan ohjaaja hakee joka paikasta tuotantoarvoja, ja niitä totisesti tulee, kun ryminä alkaa. Nuori elokuvantekijä lukee kuitenkin myös aikansa käsikirjoitusoppaita, joista löytyykin hyviä neuvoja: elokuvassa on lopultakin kysymys ihmisistä ja tunteista, ei räimeestä ja erikoistehosteista. Super 8:ssa tätä ei ole unohdettu, vaikka hiukan imelän puolelle lopussa ajaudutaankin. Spielbergin vaikutusta? Kannattaa joka tapauksessa pohtia, millä lailla ja miksi E.T. ja Super 8 eroavat toisistaan.

Vesa Skaffari for smackthejack

Photo’s Copyright by Paramount, 2011