Ranskalaisen ohjaajan, Julie Bertucellin ohjaama, Australiaan sijoittuva Puu kertoo perheestä, joka yrittää pärjäillä isän yllättävän kuoleman jälkeen. Äiti (Charlotte Gainsbourg) suree siinä määrin, ettei arjen asioiden hoitamisesta oikein tahdo tulla mitään. Kahdeksanvuotias tytär, Simone (Morgana Davies) keksii, että isän henki asuu pihalla kasvavassa valtavassa puussa, eikä Simone pidä yhtään siitä, kun äiti alkaa tapailla uutta miestä. Puukin kasvaa kasvamistaan, ja siitä tulee jo uhka: juuret tukkivat viemärit, ja pudonnut oksa tuhoaa taloa.
Bertucellin elokuva etenee verkkaisesti, viipyilevin kuvin. Australian maisemia katselee mielikseen, puu surun ja surun voittamisen metaforana toimii kelvollisesti, mutta vähän etäiseksi, likipitäen kliiniseksi katsomiskokemus jää. Tulee melkein tunne, että joku käsikirjoitusopas on tarkkaan luettu ja sitten orjallisesti laitettu tarinan palikat paikoilleen; joku perimmäinen tunne jää puuttumaan. Kärsiviä naisia yleensä pätevästi tulkinnut Gainsbourgkin on turhan vaisu. Simonea esittävä Davies sen sijaan on Puun valopilkku. Ihan mukava pikku elokuva tämä silti on.
Vesa Skaffari for smackthejack
Photo’s Copyright by Le Pacte, 2010
|