Ohjaus: Pekka Parikka Käsikirjoitus: Yrjö Juha Renvall, Pekka Parikka, Markku Veijalainen Tuotanto: MTV Oy Pääosissa: Kari Sorvali, Vesa Vierikko, Matti Pellonpää, Martti Tschokkinen
Arvio: 2.5 / 5
Kivisydän-sarjan tapahtumat käynnistyvät 60-luvun alkupuolelta, kun kaverukset Rafa (Kari Sorvali) ja Pena (Vesa Vierikko) päättävät hätkähdyttää suomalaista musiikkimaailmaa. Supliikkimiehenä Pena kolkuttelee levy-yhtiön ovea, jossa yhtiön vahva pomo Kanttori (Martti Tschokkinen) epäröivänä ihmettelee miehen touhuja. Monien tempausten jälkeen Rafasta on tekemällä tehty todellinen tähti, oikea Henkipatto. Mitä enemmän Rafa saa mainetta ja kunniaa, sitä enemmän hän haluaa itselleen vapautta Penan ohjailuista. Varsinkin siinä vaiheessa, kun hän on iskenyt silmänsä kauniiseen Oiliin (Eeva Eloranta), mistä managerina toimiva Pena ei pidä. Alkaa suuri henkien taistelu.
Kivisydän perustuu Markku Veijalaisen saman nimiseen romaaniin, joka ilmestyi vuonna 19674. Kesti lähestulkoon parikymmentä vuotta, ennenkuin ohjaaja Pekka Parikka sai siirrettyä sen televisiosarjaksi. Nykyisin Maikkari mielletään kevyiden ja halvalla tehtyjen televisio-ohjelmien tyyssijaksi. Näin se ei ollut 80-luvulla, kun yhtiöllä oli oikein oma teatteritoimitus. Sen myötä syntyivät monet televisiolle tehdyt sarjat ja elokuvat. Irwin Goodmanin ja Vexi Salmen tarinaan erittäin löyhästi perustuva Kivisydän edustaa sen ajan viihteellistä draamaosastoa, jonka kaikkein parhain terävyys on vuosien varrella karissut. Nykykatsojalle voi tulla kokonaisuudesta hyvinkin vaivautunut olo, jos sitä katsoo liian tämän päivän silmälasien läpi. Mutta jos pistää ns. kasarivaihteen päälle, on se kelpoa katsottavaa. Toisaalta mukava on katsoa kuinka tuolloin suhteellisen nuoret näyttelijät Sorvali, Vierikko ja jopa Matti Pellonpää vetävät homman kotiin. Parikka ei vielä tässä pääse kunnolla ohjaajan kynsiä näyttämään, mutta pari vuotta myöhemmin valmistunut valkokangaselokuva Pohjanmaa osoitti miehen todelliset tarinankertojan kyvyt.